Tässä selailin Jennan ja Miran blogia ja mietin, että oisko kiva (taas) kirjotella ihan omaakin. Silleen päiväkirjamaisesti vaikka. Koska kukas näitä nyt jaksais lukea ees. Kirjauduin bloggeriin sisään tarkotuksena laittaa tuo edellä mainittu blogi lukulistalle ja ihmetys oli suuri kun huomasin että tää oma raakile oli edelleen pystyssä. Selailin pari vanhaa kirjotusta ja yritin muistella fiiliksiä mitkä oli sillon. Aika laiska oon ollu kirjottamaan. Tai äärettömän kiireinen ja tärkeä henkilö.
No ainakin kiireinen olen ollu viimeset kaks vuotta. Miten voi aika juosta niin älytöntä tahtia. Lapset on kaks vuotta vanhempia. Ja ilmeisesti myös minä! Työt on vaihtunu myös. Oma tupa, oma lupa. Yrittäjyys. Koti on sama, mies on sama. Paino... En tiedä tän hetkistä koska vaakasta meni patteri jokunen kuukausi sitten ja mieluumin työnnän pääni puskaan enkä kohtaa todellisuutta, kun ostasin sen uuden pariston. Epäilen, että n. +10kg.. Hyvin on itsestä pidetty huolta. Vois oikein taputtaa päälaelle itse itseänsä. Kun en oikein tiedä mitä sille tekisin. Painolle. Tietoahan tosin on paljon päässä. Vaan mikään tyyli suuntaus ei miellytä. Eikä miellytä herkkujen pois jättökään. Saati liikunta. Hoikistuminen miellyttäis kyllä. Vielä en oo sortunu ihmelääkkeisiin jotka lupaa tuloksia heti ilman mitään vaivannäköä. Kamalasti haluaisin uskoa niihin, mutta onneks järki on siinä kohtaa sentään pysyny päässä. Mutta se olis kyllä tosi kiva. Vaikka joku rokote sillon tällön. Laihtuis eikä tarttis nähdä vaivaa itse. Herranen aika että ite jotain pitäis tehdä... Yäk.
Kun ei ne tosiaan minusta löytäneet mitään vikaakaan. Olin edellisessä viestissä käymässä läpi kroppaani lääkärin kanssa. Tyyppi on ainakin 60kg ylipainonen ja ainoa vika mikä on tähän mennessä löydetty, on aavistuksen rasvoittunu maksa. Sitä mä kai odotan, että rysähtää jotain oikeeta vaivaa ennen kun oikeesti alan tehä itelleni jotain. Ei ymmärrä itseään hän. Millä sitä sais itsensä kiinnostumaan itsestään? Se henkinen puoli olis ehkä se tärkein. Se joka pistää syömään aina lisää vaikka ei yhtään jaksais. Tai joka menee paniikkiin jos illaks ei ole mitään herkkua piilossa. Se on ihan ehta ahistus mikä siitä iskee. Parhaimmillaan lähen illalla kiireesti hakemaan jotain ennen kun kauppa menee kiinni. Naamioin reissun maidon tai tupakan tarpeeseen. Sitten ootan että kaikki nukkuu ja mums mums vaan. Salaa syöty on paras.
Tein Jennyn läskimyytinmurtajat sivulla testin ja sain tulokseksi: Sinun kannattaa käyttää aikaa ongelmallisen ruokasuhteesi ja ankaran kehonkuvasi pohtimiseen. Hyvää aineistoa löytyy esimerkiksi syömishäiriöliiton kotisivulta http://syomishairioliitto.fi.
Eli... Olenko mä jo käänteisessä anokreksiassa tai jotain? Tai menossa semmoseen suuntaan. Vai ylireagoinko. En ole uskaltanu mennä tonne syömishäiriöliiton sivuille vielä ollenkaan vaikka testin tekemisestä on jo viikko. Asiat pyörii mielessä ja rouva lihoo samalla. Oletan, kun ei ole sitä paristoa. Vaatteetkin on legginssit ja tunika/mekko osastoa, ei kerro painon mahollisista muutoksista mitään nekään. Sitä paitsi oon tosi hyvä joko sivuuttamaan esim rintsikoiden puristamisen. Ne vaan tuomitaan huonoiksi muuttuneiksi ja jätetään kaappiin. Uudet tilataan isompana kun "ne kokoluokitukset on taas muuttunu". Joopa.
Että lähenpä tästä tupakille miettimään (lukemaan harlekiiniromaania) ja sitten iltapalalle että saa lapset nukkumaan, että saa hakea sen salmiakkipussin laukusta.
