No kuka se sieltä...

Tässä selailin Jennan ja Miran blogia ja mietin, että oisko kiva (taas) kirjotella ihan omaakin. Silleen päiväkirjamaisesti vaikka. Koska kukas näitä nyt jaksais lukea ees. Kirjauduin bloggeriin sisään tarkotuksena laittaa tuo edellä mainittu blogi lukulistalle ja ihmetys oli suuri kun huomasin että tää oma raakile oli edelleen pystyssä. Selailin pari vanhaa kirjotusta ja yritin muistella fiiliksiä mitkä oli sillon. Aika laiska oon ollu kirjottamaan. Tai äärettömän kiireinen ja tärkeä henkilö. 

No ainakin kiireinen olen ollu viimeset kaks vuotta. Miten voi aika juosta niin älytöntä tahtia. Lapset on kaks vuotta vanhempia. Ja ilmeisesti myös minä! Työt on vaihtunu myös. Oma tupa, oma lupa. Yrittäjyys. Koti on sama, mies on sama. Paino... En tiedä tän hetkistä koska vaakasta meni patteri jokunen kuukausi sitten ja mieluumin työnnän pääni puskaan enkä kohtaa todellisuutta, kun ostasin sen uuden pariston. Epäilen, että n. +10kg.. Hyvin on itsestä pidetty huolta. Vois oikein taputtaa päälaelle itse itseänsä. Kun en oikein tiedä mitä sille tekisin. Painolle. Tietoahan tosin on paljon päässä. Vaan mikään tyyli suuntaus ei miellytä. Eikä miellytä herkkujen pois jättökään. Saati liikunta. Hoikistuminen miellyttäis kyllä. Vielä en oo sortunu ihmelääkkeisiin jotka lupaa tuloksia heti ilman mitään vaivannäköä. Kamalasti haluaisin uskoa niihin, mutta onneks järki on siinä kohtaa sentään pysyny päässä. Mutta se olis kyllä tosi kiva. Vaikka joku rokote sillon tällön. Laihtuis eikä tarttis nähdä vaivaa itse. Herranen aika että ite jotain pitäis tehdä... Yäk. 
Kun ei ne tosiaan minusta löytäneet mitään vikaakaan. Olin edellisessä viestissä käymässä läpi kroppaani lääkärin kanssa. Tyyppi on ainakin 60kg ylipainonen ja ainoa vika mikä on tähän mennessä löydetty, on aavistuksen rasvoittunu maksa. Sitä mä kai odotan, että rysähtää jotain oikeeta vaivaa ennen kun oikeesti alan tehä itelleni jotain. Ei ymmärrä itseään hän. Millä sitä sais itsensä kiinnostumaan itsestään? Se henkinen puoli olis ehkä se tärkein. Se joka pistää syömään aina lisää vaikka ei yhtään jaksais. Tai joka menee paniikkiin jos illaks ei ole mitään herkkua piilossa. Se on ihan ehta ahistus mikä siitä iskee. Parhaimmillaan lähen illalla kiireesti hakemaan jotain ennen kun kauppa menee kiinni. Naamioin reissun maidon tai tupakan tarpeeseen. Sitten ootan että kaikki nukkuu ja mums mums vaan. Salaa syöty on paras.

Tein Jennyn läskimyytinmurtajat sivulla testin ja sain tulokseksi: Sinun kannattaa käyttää aikaa ongelmallisen ruokasuhteesi ja ankaran kehonkuvasi pohtimiseen. Hyvää aineistoa löytyy esimerkiksi syömishäiriöliiton kotisivulta http://syomishairioliitto.fi.

Eli... Olenko mä jo käänteisessä anokreksiassa tai jotain? Tai menossa semmoseen suuntaan. Vai ylireagoinko. En ole uskaltanu mennä tonne syömishäiriöliiton sivuille vielä ollenkaan vaikka testin tekemisestä on jo viikko. Asiat pyörii mielessä ja rouva lihoo samalla. Oletan, kun ei ole sitä paristoa. Vaatteetkin on legginssit ja tunika/mekko osastoa, ei kerro painon mahollisista muutoksista mitään nekään. Sitä paitsi oon tosi hyvä joko sivuuttamaan esim rintsikoiden puristamisen. Ne vaan tuomitaan huonoiksi muuttuneiksi ja jätetään kaappiin. Uudet tilataan isompana kun "ne kokoluokitukset on taas muuttunu". Joopa.

Että lähenpä tästä tupakille miettimään (lukemaan harlekiiniromaania) ja sitten iltapalalle että saa lapset nukkumaan, että saa hakea sen salmiakkipussin laukusta. 

Maailman pahin stressittäjä

Raha. Siinä se on yks perrrr... Tässä nyt on joutunu miettimään rahaa oikein urakalla. Enemmän kun vuosiin taas. Sitä kun kerkes tottua siihen että rahaa on sen verran että pärjää eikä tarvii joka makkarapakettia syynätä kaupassa niin on ollu hiukkasen harjottelemista tähän kun sitä ei nyt sitten olekaan. Ja tilannehan johtuu ihan siitä että vaihdoin sitä työpaikkaa. Pienempiin tunteihin mitä oli entisessä, reilusti, koska mun entinen työ oli kyllä osa-aikanen myös, mutta teettivät silti täydet tunnit jatkuvasti. Ja sitten toki sain työkkäriltä karenssin. Sen kyllä arvasinkin saavani ja ymmärrän kyllä miksi. Ei siinä mitään, mitäs läksin. Silti oon tyytyväinen että läksin. Kyllä tämä pakosti taas joskus tasottuu tämä tilanne. Oon vaan sitä mieltä että onnellisuus ja terveys menee työn ohi. Minä en ollu siellä onnellinen ja nyt olen. Ja oon varma että nää työkuviot käänty voiton puolelle taas. Tällä alalla tuntuu olevan tarvetta vaikkei koulutustakaan ole. Just eilen multa kysyttiin kauppareissulla, että ottasinko vielä yhen hoidokin vastaan jos hälle myönnetään avustus.

Painon suhteen en oo tehny mitään. Hyvinvointini eteen kyllä. Alotin uudet vitamiinit ja oon lääkärin tutkimuksissa. Josta tuli mieleen että soittoaika verikokeitten tuloksille on edelleen soittamatta. Olispa kiva jos alkais vähitellen selvitä mikä se tota minun mahaa vaivaa. Jos ei verikokkeet kerro niin sitten on edessä tähystys. Jee..?

On se kyllä taas. Se hetki kun alat kirjotella niin lapsi herää ja alkaa se äiti kato, kato äiti kato. Eli ajatus katki ja en muista enää mikä ajatus mulla tämän kirjotuksen taustalla..

No hupsista keikkaa

No siinä sitten on tovi vierähtäny edellisestä viestistä. Kerkesin jo unohtaa että mulla tämmönen ees olikaan.

Noh, tilannepäivitystä sitten vaan. Paino ei ole laskenu eikä noussu. Siinä se keikkuu samoissa +- 3kg haarukalla. Dieettikään ei ole pitäny, yllättäen. Gluteenittomana olin puolisen vuotta kun ajattelin että se auttaa, mutta eipä se mitään tehny. Ainakaan tuohon ripuliin joka oli se ykkös syy alottaakaan. Siihen ei auttanu myöskään viikon laktoositon kuuri. Nyt olenki sitten viimein lääkärin hoivissa sen asian kanssa. Juuri tulin labrasta johon jätin 7 tuubillista verta. Vielä pitää jättää pari purnukkaa muita näytteitä ja sitten n. viikon päästä ollaan taas jonkun verran viisaampia minun terveydentilastani. Vähän on kaks jakonen olo. Kun toivois ettei mitään löytyis mutta toivois että jotain löytyis. Tiiättekö? Olishan joku syy tämmöselle ihan kiva. Kilpirauhaskokeetkin otettiin. Jos siellä olis jotain pielessä niin se kyllä selittäis monta oiretta minussa.

Minähän tosiaan vaihdoin myös työpaikkaa. En enää ole myyjänä vaan heitin ihan toiselle alalle. Rupesin hlö koh avustajaksi. Olen nauttinu kovasti <3 Oon tainnu löytää sen oman alani ja harkinnassa onkin että lukeako hoiva-alalle ihan tutkinto. Mutta se ei ole tän päivän asia. Katon sitä sitten kun tuo pienin lapsista kasvaa vielä vähän isommaksi. Ja tietty noi isommat samalla kanssa.

Pojan kanssa ollaan päästy perheneuvolan avun pariin ja toivotaan että hänen ongelmat alkais selitä myös. Oli puhetta että neurologisen puolen ongelmia alettais kartottaa, mutta millon ja miten niin se on vielä epäselvää. Nyt ollaan päästy toista viikkoa eteenpäin suht hyvin, verrattuna meidän normaaliin elämään. Parin viikon päästä olis sitten seuraava käynti jossa katotaan jatkoa. Sitä koko ajan kuitenkin odottaa koska tilanne levähtää käsiin taas. Ei uskalla luottaa että kaikki vois olla vaan hyvin.

Mä olen aktivoitunu IRL aika kivasti. On tullu lisää tuttuja ja menoja kovasti. Tänäänkin yhen kaverin kanssa kirpparikierrokselle, sitten toisen porukan kanssa neulontakerho ja illalla vielä hoitamaan yhen kaverin kissoja kun hän on ite lomalla ja lupasin vahtia ettei kissat kuole nälkään tai pasko kämppää pilalle. Ainiin ja kissoista tuli mieleen että niitähän mulla on itelläniki tällä hetkellä neljä... Eipä tainnu olla kun kaks kisua ku viimeks oon ollu puheissa. Kolmas tuli kun kaverin kissalle sattu vahinko ja ne pennut tietty piti johonkin sijoittaa ja neljännen löysin metsästä märkänä, nälkäsenä ja pelokkaana. Oli alle luovutusikänen pieni rassukka. No, se sai meiltä hyvän kodin ja on nyt oloonsa oikein tyytyväinen. On nämä ihania mussukoita. Hetkeekään en oo katunu yhenkään ottamista.

Että sellasta tänne, mitäs sinne?

Eteenpäin vaan

Hiljaiselosta huolimatta tällä kertaa asiat on sujuneet. Eli pääsin vhh:n alkuun ja hyvin pääsinkin. Tuntuu että olin jo sokerista niin täynnä ettei vaan mahtunu enempää. Eli maanantaina alotin ja sillä ollaan vieläkin. Huomaa miten on ollu "vähän" turvoksissa kun paino putoaa tosi kivasti. Ja sormuksista tietty huomaa kanssa. On kiva kun saa heti jotain tuloksia niin tämmösen repsuajan mieli saadaan pysymään paremmin ruodussa. Toistaseksi on kyllä semmonen olo, että vois huitasta pisemmänkin ajan. Mutta ei nuolasta ennen kun tipahtaa, ettei mene taas mopo ojaan. Päivä kerrallaan ja mitä muita sanontoja tähän vois vielä lisäillä. Haaveilen että -10kg ja alle 120kg olis pian. Kun oon näin iso niin se voi kymppi olla nopeekin pudottaa. Sitten ei kinnais farkut eikä paidat päällä enää ja vois uskaltaa kokeilla liian pieniä työhousuja. Noloa kun isompia ei saa ja mulle ne isoimmat menee just jalkaan mutta yhtään tilaa ei jää esim liikkumiseen tai hengittämiseen. Oonkin kieltäytyny käyttämästä niitä kunnes..

Yhtä juhlaa

Niin se elettiin läpi työputki ja uutta kohti ollaan menossa. Saatatte arvata millä on elelty.. jep. Ainoa mikä on onnistunu, on se etten ole töissä syönu pullaa. Ohan seki nyt jotain.

Mulla on huomenna synttärit. Tulee mittariin 32 vuotta. Samalla tulee neljä vuotta siitä kun näitten kilojen kerrytya alkoi. Olin raskaana ihan alussa ja ensimmäiset plussakilot oli hommattu jo. Vielä kuvittelin että tällä kertaa saan pidettyä painon kurissa. Vaan eipä ei. Joka kerta on tuonu mulle kamalat lisäkilot. Se vaan erotuksena, että muitten raskauksien jälkeen olen saanu pudotettua kilot. Nyt en.

Päätin että klassisesti maanantaina muuttuu.. taas. Oon epäonnistunu niin monesti etten usko enää omiin lupauksiini itekään. Mutta silti meinasin yrittää. En haluais alistua siihen tässä nyt lihavana ollaan lopun elämää.
Ja meinasin että vhh. Sillä olen ollu ennenkin ja se tekee hyvän olon. Ketutus ja väsymys hellittää. Tosin mun on pakko rasvaa rajottaa siihen verrattuna mitä "oikeet kunnon karpit" käyttää. Ilmeisesti johtuu siitä ettei mulla ole sappirakkoa kun menee maha tosi helposti sekasin liiasta rasvasta.
Ja tokihan tuohon kuuluu myös se sokerin poisto ruokavaliosta mitä tässä nyt on meinattu ja ährätty.

Sellasia sunnitelmia tällä kertaa..

Otto kaksi

No joo. Eilinen meni todella hyvin siihen asti kunnes tuli kotiinlähdön aika ja stressi alko laukeemaan. 200g suklaapukki.. Ja oli muuten hyvää, enkä jaksanu potea huonoa omaatuntoakaan. Mutta olishan sitä voinu ilmankin siitä selvitä. En hoksannu ollenkaan etukäteen miettiä mitä mä sitten teen kun on oikeesti 8 tunnin työvuoron ajan kamala stressi päällä ja kun viimein pääsee kotiin kymmenen tienoolla niin mitäs sitten? No ne hedelmät mutta ei se oo ollenkaan sama, tietenkään. Ja stressi tuli siitä kun oon opettelemassa uuteen tehtävään johon jouduin puoliks kylmiltään enkä olis oikeesti ollu valmis. Normaalisti meillä ei niin kovasti tarvii ressailla, kuhan vaan tekee reippaasti niin pärjää. Eilen mulla meni aikaa uusien rytmien ja asioitten opetteluun ja siihen selvittämiseen miten tehään. Niin ei jääny sitten ite tekemiselle läheskään tarpeeks aikaa. Mutta osaanpa nyt ne jutut sitten ens kertaa varten valmiiksi.

Yllätys

Voi elämä.. Että piti sitte hyvä päivä osua lakon alotukseks. Minä ku aattelin että vapaapäivä, saa olla kotona rauhassa. Ja kutut.. äsken soi puhelin ja töissä tilanne päällä. Pitää mennä iltavuoroon avittamaan. Tai ei olis pakko mutta jos toisilla on hätä ja pyytävät apua niin en minä ainakaan voi olla menemättä jos vaan suinkin pystyn. Eli ei tämä ollukaan vapaa vaan työpäivä 5/9. Mutta kun lakon päätin alottaa niin se sitten kanssa alkaa. Tänään eväänä ei ole karkkia tahi vanukasta. Ainii tuoremehu pitää kanssa varmaan jättää väliin.

Näihin tunnelmiin. Rennompaa päivää teille muille!